historiikki
takaisin
Depp Finland aloitti kehittymisensä vuoden 2008 joulukuussa. Tavallaan sivusto juontaa juurensa vielä paljon kauemmas.
Vuoden 2003 paikkeilla tein ensimmäiset personal-sivuni, Page Builderilla. Jälki ei ollut kovinkaan hienoa, mutta vähitellen kehityin ja siirryin fanisivustojen tekemiseen. Ensimmäisenä projektina oli Taru Sormusten Herrasta -elokuvatrilogia. Sivusto ei kuitenkaan kauaa hengissä pysynyt. Sitä seurasi menestyksekkäämpi sivu, joka pysyi hengissä melko kauankin. Aiheena oli Pirates of the Caribbean ja sivusto sai nimekseen Sparrow's Pearl. Tästä sitten siirryin tekemään sivua Johnny Deppille, Orlando Bloomille ja Ewan McGregorille. Nimenä toimi 3 x Handsome, mutta tämä projekti ei oikein päässyt kunnolla käyntiin. Sen jälkeen syntyikin This is O.C -sivu, joka ei myöskään pysynyt pystyssä pitkään.
Ensimmäinen "kunnollinen" sivuni oli sitten Dom Fan, joka käsitteli Dominic Monaghania. Kuitenkin innostus sivuston päivittelyyn ja kehittämiseen loppui ja niin Dom Fankin sulkeutui. Jonkin ajan päästä kuitenkin innostus palasi ja sain väsättyä sivun näyttelijä/muusikko Jared Letolle. Kyseiset sivut ovat vieläkin pystyssä puolentoista vuoden jälkeen ja taas elinvoimaiset. Pääset Jared Finlandiin klikkaamalla tästä.
Noh, miksi sitten tein uudet sivut Johnny Deppille? Syy on melko yksinkertainen. Depp on ehdoton suosikkinäyttelijäni. Hän herätti kiinnostukseni elokuvia kohtaan. Ennen vuotta 2003 en välittänyt paljoakaan mistään elokuvista. Vähät välitin siitä, mitä muu perhe katsoi. Pirates of the Caribbean -trilogian ensimmäisen osan nähtyäni hurahdin täysin elokuviin, ja niin minusta tuli totaalinen leffafriikki! Tästä hurahtamisesta kertoo hyvin se, että olen tähän mennessä nähnyt yhteensä noin 30 Johnny Deppin elokuvaa.
Eli näin sai alkunsa sekä kiinostukseni elokuviin että ihailuni Johnny Deppiä kohtaan.