Michael Mannin elokuva Public Enemies tulee saamaan ensi-iltansa Los Angelesin filmifestivaaleilla. Kyseessä on vuosittainen tapahtuma, joka järjestetään nyt 15. kertaa. Festvaalit pidetään 18.-28. kesäkuuta Westwoodissa. Kyseessä on siis elokuva, jossa Depp näyttelee John Dillingeriä. Suuremmalle yleisölle Public Enemies näytetään 1. heinäkuuta.

Anteeksi anteeksi taas! Kyllä siis kiirettä vielä pitää, juuri alkaa tuo yliopistojen pääsykoerumba, joten olen yrittänyt nyt lukemiseen panostaa, ja sivustojen päivittely on hieman jäänyt. Mutta, kyllä tmä tästä. Ensi maanantaina jo ensimmäinen koe, ja seuraava vasta toukokuun lopulla. Mutta juu, Deppistäkin piti tässä jotain kertoa. :)

Eli, Terry Gilliamin The Imaginarium of Doctor Parnassus -elokuva tullaan näkemään Cannesin elokuvafestivaaleilla. Elokuvalla on ollut ongelmia julkaisun kanssa, nimittäin USA:ssa ei ole löytynyt leffalle levittäjää. Tämä johtuu siitä, että yhtiöt uskovat, että elokuva ei tulisi saavuttamaan suurta yleisöä.
Kyseinen elokuvahan on siis Heath Ledgerin viimeiseksi työksi jäänyt elokuva. Elokuva jäi kesken, ja Ledgerin saappaisiin astui suuret nimet kuten Colin Farrel, Jude Law, sekä tietenkin Depp.
Cannesin elokuvafestivaalit järjestettiin ensimmäisen kerran 1946, ja tapahtumapaikkana toimii Palais des Festivals et des Congrès. Festivaalit on tärkeä tapahtuma eurooppalaisille elokuville ja monet elokuvatuottajat tulevat tapahtumaan kertomaan uusista projekteistaan tarkoituksenaan myydä töitään monille levittäjille ympäri maailmaa. Festivaalit järjestetään toukokuun lopulla vuosittain.

Sitten elokuvasta The Lone Ranger. Kyseessä on siis elokuva, jossa voimansa yhdistävät Pirates of the Caribbeanista tuttu työkaarti: Jerry Bruckheimer, Johnny Depp sekä Ted Elliot ja Terry Rossio. Elokuvan eteneminen on ollut pitkään pysähdyksissä, mutta nyt liikkuu huhuja, että elokuvalle olisi löydetty ohjaaja, Mike Newell. Newell on tuttu suuremmalle yleisölle muun muassa viidennen Harry Potter -elokuvan filmatisoinnista.

ELi, muita uutisia ei nyt ole ilmestynyt kuin uusia kuvia tulevista elokuvista. Kyseessä ovat siis The Rum Diary, jonka kuvaukset ovat parhaillaan käynnissä, sekä Burton-Depp-yhteistyöllä syntyvä Alice In Wonderland. The Rum Diaryn kuvauksista on otettu muutama kuva, kun Depp pitää kuvausten välillä taukoa. Alice in Wonderlandista taas on ilmestynyt uutta concept artia. Käykää kurkkaamassa!

Popsugar - The Rum Diary
Shockya.com - Alice in Wonderland

Valitettavasti aikaa ei ole ollut viime päivinä hirveästi, joten en paljoakaan ole saanut tehtyä sivujen eteen. Mutta olen nyt hieman päivitellyt ja korjaillut tekstejä. Yllättävän paljon vieläkin virheitä löytyi. Päivitettyihin osuuksiin kuuluu esimerkiksi tiedot ylläpitäjästä. :)

Nyt on saatu affeja päiviteltyä. Muutamia uusia lisätty sekä lopetettuja poistettu. Lisäksi Depp Attitude on Adorable AnnaSophian kuukauden sivu, kiitos Sari!



Sain myös päivitettyä uutisia. Aiheina ovat Pirates of the Caribbean 4, The Rum Diary sekä uusi Burton-Depp-yhteistyö Dark Shadows. Käykää lukemassa klikkaamalla tästä.

Viimeinkin! Uusi lay valmis, jes! Kyllä se tovin kestikin, oli kaikenlaista menoa. Ensiksi päivityksiä viivästytti ylioppilaskirjoituksiin lukeminen, sen jälkeen iskikin viikon laiskuus ja sitten vielä Lontooseen matkalle! Siellä muuten päästiin näkemään "Johnny", harmi vain että oli vahaa. :D Mutta, taas kerran yritän tässä tapani parantaa, ja päivitellä hieman useammin. Tänään vielä ei luvassa ole uutisia, muuta huomenna yritän saada aikaiseksi kunnon uutispläjäyksen. :) Niin ja toivottavasti lay kelpaa, ei ole mikään mestariteos ja hieman ehkä liian harmaa vuoden aikaan nähden, mutta mielestäni ihan mukiinmenevä.